Pitkä seikkailu metsässä

Oli kerran pieni poika nimeltä Väinö, joka rakasti metsää yli kaiken. Hänen kotinsa oli pienen kylän reunalla, ja joka aamu hän katsoi ikkunasta kohti suurta metsää, joka levittäytyi horisonttiin asti. Vanhemmat olivat kertoneet hänelle, että metsä oli täynnä ihmeellisiä olentoja ja kauniita paikkoja, mutta myös vaaroja, joita pienen pojan tulisi varoa.

Eräänä kirkkaana kesäaamuna, kun aurinko paistoi korkealta ja lintujen laulu täytti ilman, Väinö ei voinut enää vastustaa kutsua. Hän pakkasi reppuunsa evästä, vesipullon ja pienen taskulampun, ja lähti salaa kohti metsää kun vanhemmat olivat kiireiden keskellä.

Metsän reuna oli täynnä tuttuja kukkia ja perhosia, mutta mitä syvemmälle Väinö kulki, sitä vieraammalta kaikki alkoi vaikuttaa. Puut kasvoivat korkeammiksi ja paksummiksi, niiden oksat muodostivat kauniita kuvioita taivaalle, ja maan alla näkyi omituisia juuria ja kiviä.

Ensimmäinen ihme sattui, kun Väinö saapui kirkkaan puron luokse. Vesi kimalteli kultaisena, ja sen äärellä seisoi vaaleansininen perhonen, joka oli aivan liian suuri ollakseen tavallinen perhonen. Perhonen laskeutui Väinön olalle ja kuiskasi pehmeällä äänellä:

"Tervetuloa, nuori seikkailija. Näen sydämessäsi uteliaisuuden ja rohkeuden. Tämä metsä palkitsee ne, jotka kunnioittavat sitä. Muista aina: ota vain mitä tarvitset, äläkä koskaan vahingoita sitä mikä on kaunista."

Väinö lupasi noudattaa neuvoa, ja perhonen ohjasi hänet ensimmäiseen seikkailuun - etsimään kadonneen metsäkissan poikaset. Kissan äiti oli huolissaan ja odotti avuliasta sydäntä.

Poikasten etsiminen vei koko aamun. Väinö löysi ne vihdoin syvältä lehtikasasta, jonne ne olivat jääneet jumiin. Varovaisesti hän auttoi pienet kissat ulos ja vei ne takaisin äitinsä luo. Metsäkissan äiti oli niin kiitollinen, että hän antoi Väinölle erikoisen lahjan - kultaisen vihellyksen, joka kutsuisi apua hädän hetkellä.

Toinen seikkailu alkoi, kun Väinö kuuli kaukaa hiljaista laulua. Seuraamalla ääntä hän päätyi vanhaan metsälammelle, jonka keskellä oli pieni saari. Saaressa asui viisas sammakko, joka oli kadottanut äärettömän tärkeän muistonsa. Sammakko pyysi Väinöä sukeltamaan lammen pohjalle etsimään kiiltävää kiveä, jossa muisto oli säilössä.

Vaikka vesi oli kylmää ja syvää, Väinö uskaltautui sukeltamaan. Lammen pohjalta hän löysi kauniin hopeisen kiven, joka säteili lempeää valoa. Kun hän antoi kiven sammakkolle, tämän silmät alkoivat loistaa onnesta.

"Kiitos, rohkea poika", sammakko sanoi. "Tämä muisto kertoo siitä, kuinka opettelemaan lentämään. Anna minun antaa sinulle se lahja, että ymmärrät kaikkien metsän eläinten kielen."

Siitä hetkestä lähtien Väinö kuuli linnunlaulun merkityksen, ymmärsi oravien keskustelut ja tiesi milloin jokin eläin tarvitsi apua. Tämä taito osoittautui hyödylliseksi seuraavassa seikkailussa.

Kolmas koetus kohtasi hänet syvässä havumetsässä, jossa varjot olivat paksuja ja ilma hiljaista. Siellä hän kuuli putoavan lauluäänen - vanha pöllö oli loukannut siipensä ja ei voinut lentää. Pöllö oli peloissaan, koska maassa häntä uhkasivat ketut ja muut saalistajat.

Väinön täytyi käyttää kaikki taitonsa. Hän teki pöllölle turvallisen pesän korkeaan kuuseen, auttoi sen sinne kiipeämään ja toi sille ruokaa kunnes siipi parani. Kiitollisuutensa osoituksena pöllö opetti Väinölle metsän salaiset polut ja varoitti vaaroista, joita hän saattaisi kohdata.

Päivä kului, ja aurinko alkoi laskea. Väinö tiesi, että hänen täytyi löytää tie kotiin, mutta hän oli eksynyt syvyyksiin. Juuri silloin hän muisti kultaisen vihellyksen. Kun hän puhalsi siihen, metsästä ilmestyi kaunis valkoinen hirvieläin, jonka sarvat kiiltelivät kuin kristalli.

"Olen metsän henki", hirvi sanoi syvällä äänellä. "Olen seurannut teoitasi tänään. Sinulla on hyvä sydän, ja olet auttanut kaikkia jotka apua tarvitsivat. Anna kun talutan sinut turvallisesti kotiin."

Matka takaisin kesti tunnin, ja koko ajan hirvi kertoi Väinölle metsän tarinoita - kuinka se oli syntynyt, mitkä olennot siellä asuivat, ja miksi oli tärkeää kunnioittaa luontoa. Lopulta he saapuivat kylän reunalle, juuri kun tähtien loiste ilmestyi taivaalle.

"Muista", hirvi sanoi hyvästiksi, "metsä on aina avoinna niille, joiden sydän on puhdas. Palaa takaisin aina kun haluat oppia lisää."

Väinö kiiruhti kotiin, jossa huolissaan olevat vanhemmat odottivat häntä. Kun hän kertoi päivän seikkailuista, he eivät ensin uskoneet, mutta kun Väinö näytti kultaisen vihellyksen ja puhui linnuille, jotka vastasivat hänelle, he ymmärsivät että jotain ihmeellistä oli tapahtunut.

Siitä päivästä lähtien Väinö kävi metsässä säännöllisesti, aina oppien jotain uutta. Hän kasvoi viisaaksi ja ystävälliseksi nuoreksi mieheksi, joka osasi kuunnella luontoa ja auttaa kaikkia eläviä olentoja. Ja metsä, joka oli opettanut hänelle niin paljon, pysyi ikuisesti hänen parhaana ystävänään.