Joulupukki ja kadonneet lahjat

Korvatunturilla oli jouluaaton aamu, ja kaikki oli valmista. Tontut olivat käärineet viimeisetkin paketit, poro Rudolf kiillotti nenäänsä navetassa ja Joulupukin reki hohtui uudessa maalikerroksessa. Jouluvarastossa pitäisi olla tuhansia lahjapaketteja siistissä riveissä.

Mutta kun Joulupukki avasi varaston oven tehdäkseen viimeisen tarkistuksen, hänen leukansa loksahti.

"Mitä ihmettä?" hän henkäisi.

Puolet hyllyistä oli tyhjiä. Satoja paketteja puuttui. Lattialla lojui vain muutama revennyt nauha ja rypistynyt kääreet.

"Tontut! Hätä on suuri!" Joulupukki huusi, ja pienet tontut ryntäsivät paikalle. Pikkutonttu Paju oli ensimmäisenä ovella.

"Varaston ovi oli auki yöllä," Paju kertoi peloissaan. "Kova myrskytuuli puhalsi Tunturilta, ja näin miten paketteja pyöri tuulessa kuin lehtiä."

"Tuuli vei lahjat?" Joulupukki vetäisi syvään henkeä. Hän katsoi ulos ikkunasta. Ulkona pyrytteli, ja myrskyn jäljet näkyivät kaikkialla: lunta kinoksina, jäätä puissa ja katkenneita oksia pihamaalla.

"Lapset jäävät ilman lahjoja!" tonttu Pihlaja sanoi kyynelsilmin. "Jouluaatto on tänään!"

Joulupukki silitti partaansa ja mietti. Hän ei ollut vuosisatojen aikana koskaan jättänyt yhtään lasta ilman lahjaa, eikä hän aikonut aloittaa nyt. "Ei hätää. Lähdemme etsimään."

Hän valjasti Rudolfin ja muut porot rekeen, ja yhdessä Pajun ja Pihlajan kanssa he nousivat taivaalle. Rudolf punaisine nenäineen valaisi tietä lumimyrskyn läpi.

He lensivät yli jäätyneiden järvien ja hiljaisten metsien, ja etsivät tuntikaudet. Tontut tutkivat kuusten oksia ja lumikinosten sisuksia, mutta paketteja ei löytynyt.

Kun jo toivo alkoi hiipua, Joulupukki kuuli kaukaa ääniä. Naurua ja huutoa.

"Rudolf, laskeudu tuon kylän luo," Joulupukki ohjasi.

He laskeutuivat pienelle kyläaukealle, jonka keskellä oli iso lumikasa. Ja siellä, lumikasan päällä ja ympärillä, oli kymmeniä lapsia, jotka leikkivät — ja heidän pulkkamäkensä oli rakennettu joulupaketteista!

Paketteja oli kaikkialla: lumilinnan seinissä, liukumäen pohjalla, jopa lumiukkojen hattuina.

Pieni tyttö huomasi ensimmäisenä Joulupukin ja jähmettyi. "Joulupukki!" hän henkäisi.

Kaikki lapset pysähtyivät ja tuijottivat. Pieni poika, jolla oli villainen pipo, astui eteenpäin ja nieleskeli.

"Anteeksi, Joulupukki," poika sanoi hiljaa. "Löysimme nämä paketit aamulla pellolta. Tuuli oli tuonut ne. Me ajateltiin, että ne olivat vain vanhoja laatikoita, ja... ja teimme niistä pulkkamäen."

Joulupukki katsoi paketteja. Ne olivat märkiä, likaisia ja rikkinäisiä. Käärepaperit olivat repeilleet, ja nauhat sotkeutuneet lumeen. Niiden sisällä oli ollut leluja ja pelejä, mutta nyt ne olivat pilalla.

Lasten silmissä näkyi pelko. "Onko joulu nyt pilalla?" tyttö kuiskasi.

Joulupukki istui lumeen lasten eteen ja hymyili lämpimästi. "Joulu ei ole koskaan pilalla, kun meillä on toisemme. Ja minulla on idea."

Hän kääntyi tonttujen puoleen. "Paju, Pihlaja — hakekaa reestä työtarvikkeet! Puukot, maalit, kangasta, villalankaa — kaikki mitä meillä on."

Tontut ryntäsivät rekeen ja palasivat sylillinen tarvikkeita.

"Lapset," Joulupukki sanoi, "tehdään uudet lahjat yhdessä. Minä opetan teidät."

Ja niin alkoi jouluaaton ihmeellisin ilta. Lapset ja tontut istuivat ympyrässä lumisella kylänaukiolla. Joulupukki opetti veistämään puuleluja, Paju näytti miten neulotaan pieniä nukkeja villalangasta, ja Pihlaja maalasi lasten kanssa kauniita kuvia pienille puutauluille.

Pieni poika villaisessa pipossa veisti varovasti puuhevosta. "Tämä on isälleni," hän sanoi. Tyttö vieressä ompeeli kangasnukkea. "Tämä on pikkusiskolleni."

Koko yön he työskentelivät. Joku lauloi joululaulua, ja kohta kaikki lauloivat mukana. Tähtitaivas loisti heidän yllään, ja lumi tuikkii kuutamossa.

Kun jouluaamu sarastui, jokaisella lapsella oli sylissään lahja — lahja, jonka he olivat itse tehneet toisilleen. Puuleluja, neulottuja eläimiä, maalattuja tauluja ja pieniä kirjoja, joihin lapset olivat kirjoittaneet tarinoita.

"Nämä ovat parempiakin lahjoja kuin ne, jotka katosivat," Joulupukki sanoi ja silitti pienen pojan päätä. "Koska nämä on tehty rakkaudella, omin käsin, ja annettu sydämestä."

Pieni tyttö halasi Joulupukkia. "Kiitos, Joulupukki. Tämä oli paras joulu ikinä."

Joulupukki nousi rekeen ja vilkutti lapsille. Rudolf kohotti kaulaansa ja nousi taivaalle. Ja kun he lensivät takaisin Korvatunturille, Joulupukki hymyili tyytyväisenä.

"Parhaat lahjat eivät tule kaupasta," hän sanoi Rudolfille. "Ne syntyvät, kun autamme toisiamme ja teemme yhdessä."